keskiviikko 4. tammikuuta 2017

Myös huominen on uusi mahdollisuus! Mietteitä uudenvuodenlupauksista


Niin pyörähti jälleen yksi vuosi päätökseen ja tuli aika kääntää kalenterit sivulle 2017. Tänä vuonna vuosi vaihtui kuin varkain, keskellä viikonloppua. Totuttua ylimääräistä juhlapyhää ei ollut, vaan arki tuli nopeasti vastaan. Monelle se tarkoitti entistä suurempaa paniikkia uuden vuoden lupausten teon ja käytäntöön viemisen suhteen. Moni jätti lupaukset sikseen. Ja moni varmasti päätti vivuttaa uuden vuoden käsitettä aina loppiaisviikonloppuun saakka. Entäs sinä? Onko vuoden 2017 to do-lista kilometrin mittainen vai siirryitkö uuteen vuoteen sen kummempia suunnittelematta?





Uusi startti heti maanantaina vai vasta loppiaisena?

Tämä tammikuu on tyypillisesti sitä aikaa, kun vannotaan elämäntapamuutosten nimiin, keksitään erinäisiä uudenvuoden lupauksia ja laaditaan hohdokkaita suunnitelmia tulevalle vuodelle. Uusi vuosi luvataan aloittaa herkuttomana ja startata kovat treenit 6 kertaa viikossa. Luvataan mahtua viisi vaatekokoa pienempään tavoitemekkoon ja käyttää joululahjaksi saatua jumppakorttia ahkeraan. Toisilla on ollut kova hötky päällä jo heti maanantaista lähtien, osa on kenties vielä  pantannut viimeisiä joulukonvehteja loppiaiselle. Ja loppiaisen jälkeen sitten aloitetaan oikein tosissaan se uusi vuosi, puhtaalta (konvehdittomalta) pöydältä! 

Uudenvuodenlupauksissa ei sinäänsä ole mitään vikaa. Kukapa ei uskoisi uusien alkujen voimaan? Siksi uusi vuosi tuntuu niin hyvältä ajankohdalta aloittaa jotain uutta - koska se tuntuu niin raikkaalta mahdollisuudelta tehdä asiat toisin.  Uuteen vuoteen ladataan usein kuitenkin hurjan paljon (epärealistisia) odotuksia. Etenkin jos edelliseen vuoteen on liittynyt vaikeita asioita ja epäonnistuneita yrityksiä. Silloin uuden vuoden tulisi heti alkuunsa näyttää meille, että tämä on muuten erilainen vuosi. Sitä kuitenkin helposti kaivaa itselleen ansakuoppia jo alkumatkan varrelle, kun ajattelee pistävänsä kerralla kuntoon ihan kaiken - uuden vuoden ja uuden startin nimissä. On tavoitteena pudottaa 20kg painoa ja sen ohessa juosta marathon, tänä vuonna aion antaa enemmän aikaa perheelle, mutta olla myös parempi työntekijä, niin ja pitää aktiivisemmin yhteyttä sukulaisiin, aloittaa kolme uutta liikunnallista harrastusta, treenata vapaapäivinä kaksi kertaa päivässä ja venytellä kolmesti viikossa.

Huhhuh. Onko siis ihmekään, että innolla startattu vuosi tekee näyttävän mahalaskun tuossa helmi-maaliskuun vaihteessa. Jumppakortti jää pölyttymään, paino jumittaa, stressiä, kiirettä, kireyttä ja epäonnistunut fiilis. Ei tästä taaskaan tullut mitään.




Tee toteutettavia tavoitteita!


Uudenvuodenlupaukset kertovat taustalla vaikuttavista tavoitteista, asioista joita kohti pyrimme ja asioista mitä haluamme. Tavoitteet ovat hieno asia ja tuovat tekemiseen mielekkyyttä. Tavoitteen asettelussa olisi kuitenkin hyvä muistaa realismi. Voinko todella toteuttaa tämän koko nivaskan tavoitteita/lupauksia tässä ajassa? Mahtipontiset tavoitteet olisikin hyvä pilkkoa pienemmiksi osatavoitteiksi. Jos päätavoitteena on pudottaa 20kg painoa vuoden 2017 loppuun mennessä, sitä herkästi huomaa syksyllä, että himputti vieköön, nyt tulee muuten kiire tikistää kiloja jouluksi. Mutta jos asettaa kalenteriin pienemmät osatavoitteet: -5kg helmikuun loppuun mennessä, -5kg toukokuuhun mennessä, -5kg elokuuhun mennessä ja niin edelleen, saa matkan varrella onnistumisen tuntemuksia näiden tavoitteiden saavuttamisesta ja pääsee varmemmin myös päätavoitteeseen. Jos tavoite on epämääräinen "pitäisi laihtua"-mantra, se yleensä jää vain kaikumaan päähän. Laihtumista ajatellaan koko ajan, mutta asialle ei välttämättä tehdä mitään. Sanomattakin selvää, että tuloksia ei luultavasti synny, mutta mieli on varmasti apaattinen. Kukapa nyt haluaisi ajatella koko ajan laihtumista ja siihen perään harmitella, kun ei siitä koskaan mitään tule.


Uusi vuosi - uusi ruokavalio, uusi elämäntapa, uusi minä?


Uuden vuoden ei tarvitse olla kaiken muuttamista. Uusi vuosi - uusi minä-ajatus tuntuu siltä, kuin itsessä kaikki olisi jotenkin huonoa ja muuttamisen arvoista. Ja näin ei taatusti ole! Jokaisella on varmasti mielessään itseensä ja elämäänsä liittyviä asioita, joihin toivoisi muutosta. Mutta laittaisitko kaiken uusiksi, vai muokkaisitko vain vähän? Yleensä se pieni hienosäätö riittää ja silti vaikutukset voivat olla merkittävät!

Moni tuumaa, että vuoden vaihtuessa aloitan uuden ruokavalion ja uuden elämäntavan. Jos elämästä ja esimerkiksi elämäämme suuresti vaikuttavasta asiasta: ruokailusta, raivaa pois kaiken tutun ja tekee muutoksia, joiden noudattamisessa ei ole mitään hauskaa... Kuinka kauan sellaista kukaan jaksaa! Sen sijaan, että haemme aina ratkaisuja jostain uudesta, olisi hyvä pysähtyä tarkastelemaan itseään tässä ja nyt. Tarvitsemmeko oikeasti enemmän hikiliikuntaa, vai olisiko tarpeen hieman löysätä ja lisätä kehonhuoltoa? Tarvitsemmeko todella vuorokauteen enemmän tunteja vai tekisivätkö pitkät yöunet terää? Tarvitseeko meidän todella karsia kaikkia herkkuja pois, vai riittäisikö, että makeaa syö vain kerran viikossa? Tarvitseeko meidän todella jättää hiilihydraatteja pois, vai riittäisikö, että vaihdamme esimerkiksi vaalean viljan täysjyvään?

Uudenvuodenlupausten tulisi perustua enemmän toteutettaviin muutoksiin ja asioihin, joiden tekeminen ei ole heti ensimmäisen viikon päästä pakkopullaa. Asioihin, jotka myös antavat jotain. Voin kertoa, että jos itse lupaisin pitää vaatehuoneeni täydellisesti järjestettynä tai aloittaa Konmari-ideologian toteuttamisen kotonani, unohtuisi se lupaus jo ennen helmikuun vaihtumista. Älä siis lupaa syöväsi parsakaalia ja kanaa 5 kertaa päivässä, jos inhoat parsakaalia ja kanaa. Lupaa sen sijaan, että syöt enemmän vihreää ja hyvälaatuista ruokaa säännöllisesti.





Tolkkua tavoitteisiin ja apua arjen pieniin lupauksiin

Jos uuden vuoden kynnyksellä kaipaat apua tavoitteiden asetteluun ja lupaustesi lunastamiseen, ei sinun tarvitse tehdä sitä yksin. Tiesitkö, että meiltä Fysio Muuramelta löytyy myös ravinto-ohjausta ja henkilökohtaista valmennusta? Ensi viikolla, 10.1. starttaavat myös Virtaa Vuoteen 2017-pienryhmät, joissa on vielä tilaa! Valittavina ryhmäliikuntaa tai kuntosaliharjoittelua sisältävä ryhmä. Lue kutsu alta, tervetuloa mukaan!

KUTSU PIENRYHMÄVALMENNUKSEEN

Tule mukaan pienryhmävalmennuksiimme, jotka kirkastuttavat ajatuksesi liikkumisesta, selkeyttävät ruokavaliotasi ja antavat Sinulle konkreettista tietoa siitä miten kropallasi oikeasti menee! 4
kuukautta kestävän valmennuksen aikana pääset liikkumaan ohjatusti ja suunnitellusti, joko Jumppasalin jumpissa tai kuntosalilla. Samalla ruokavaliosi hienosäädetään takaamaan Sinulle parhaat mahdolliset tulokset ja virkeän olon. Voimme luvata, että ryhmän ja ammattitaitoisen valmentajan tukemana saat uutta virtaa kroppaasi ja mieleesi!

Vaihtoehto 1 : Ryhmäliikunta
Alkumittaus: kehonkoostumus ja ympärysmitat
Henkilökohtainen ravintoanalyysi ja ruokavalio-ohjeet
Firstbeat-hyvinvointianalyysi ja palaute
Jumppasalin rajaton jumppakortti 4 kk ajaksi
30 min muokkaus tai palauttava hoito LPG:llä
Loppumittaus: kehonkoostumus ja ympärysmitat

Vaihtoehto 2 : Kuntosaliharjoittelu
Alkumittaus: lihaskuntotesti, kehonkoostumus ja ympärysmitat
Henkilökohtainen ravintoanalyysi ja ruokavalio-ohjeet
Henkilökohtainen harjoitusohjelma kuntosalille
10 tehokasta harjoitusta pienryhmässä
Loppumittaus: lihaskuntotesti, kehonkoostumus ja ympärysmitat

+ Suljetut Facebook-ryhmät tukea, kysymyksiä ja keskustelua varten!

Ryhmät starttaavat yhteisellä alkutapaamisella tiistaina 10.1. 2017 klo 16.30.
Ensimmäisellä tapaamisella saat ohjeet Firstbeat-mittaukseen ja
ruokapäiväkirjan täyttämiseen.
Valmentajanasi toimii fysioterapeutti, Trainer4You-personal trainer ja hyvinvointivalmentaja Eveliina Rauhansalo.

Koko valmennus vain 99,50€/kk (normaalihinta 178€/kk)

Tule mukaan ja ota kevät 2017 vastaan energisempänä!
Lisätiedot ja ilmoittautumiset: eveliina.rauhansalo(at)fysiomuurame.fi / tekstiviestillä numeroon 040 577 1984








Energisin terveisin, Eveliina


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti